Lohi on parhaimmillaan vivahteikas ja hienostunut makunautinto. Jääkellarin lohessa kalan aidot maut tulevat selkeästi esille ja kevyt maustaminen tukee lohen aromikkuutta. Miedon makuinen suolakala maistuu juhlapöydän herkkuna tai alkupalana hedelmäisen viinilasillisen kanssa.
Jääkellarin lohi maustuu viileässä ja saa makua tillistä sekä roseepippureista.
Lohi on tarkka tuoreudesta
Lohi on arvostettu ruokakala, jonka maku on täyteläinen. Rasvainen kala soveltuu hyvin suolattavaksi. Korkea rasvapitoisuus tekee kalan kuitenkin alttiiksi pilaantumiselle. Varsinkin selkäpuolella, nahan ja lihan välissä, oleva ruskeahko rasvakerros tuo makuun herkästi muutoksia.
Lohta fileoidessa poistetaan selkäpuolen ruskeahko rasvakerros.
Jääkellarin lohi, 4 annosta:
600 g lohifileetä
liemi:
1 l vettä
0,8 dl karkeaa merisuolaa
12 musta- ja roseepippuria
5 maustepippuria
2 laakerinlehteä
tillin varsia
Kiehauta puolet vedestä. Lisää suola sekoittaen, kunnes se on liuennut. Lisää mausteet ja loppuosa vedestä kylmänä. Jäähdytä liemi. Poista lohesta ruodot ja leikkaa nahka irti. Poista selkäpuolen ruskeahko rasvakerros ja leikkaa lohipala tiilikiven muotoiseksi. Laita kala pieneen vuokaan ja leikkaa päälle tillin varsia. Kaada kylmä liemi kalan päälle, niin että se peittyy. Aseta päälle lautanen painon kanssa. Peitä vuoka kelmulla ja nosta kellariin tai jääkaappiin. Anna maustua ainakin yksi vuorokausi. Kaada liemi pois ja kuivaa lohi. Leikkaa fileestä ohuita viipaleita ja asettele lautaselle. Koristele tillillä ja roseepippurilla.
Jääkellarin lohen maku on puhtaan raikas, jossa mausteet täydentävät hillitysti kokonaisuutta.
Hedelmäiset valkoviinit ja niiden hapokkuus maistuvat kevyesti suolatun kalaherkun kumppanina. Hyvin viilennetty kuohuviini toimii tyylikkäänä juhlajuomana lohen kanssa. Tammittamaton Chardonnay, sen kypsä hedelmäisyys ja hapokkuus rakentavat tasapainoisen makuyhdistelmän suolalohen kanssa. Rieslingin hapokkuus, hienostunut hedelmäisyys ja hento makeus jääkellarin lohen kanssa on hienon makuyhdistelmä.
Teksti: Heikki Remes
Kuvat: Eeva Remes
www.viinimies.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti