Muurinpohjaletut maistuvat syyskesän makunautintoina

Muurinpohjaletut ja niiden paistaminen ovat yksi kesäajan ruokanautintoja ja ohjelmanumeroita. Tokihan niiden paahteisista sekä täyttävistä makuvivahteista voi nauttia pitkälle syksyyn, ja kartuttaa lettujen täytevalikoimaa syksyisen metsän sienillä sekä muilla lisukkeilla. Letunpaistajilla lienee omat lettureseptinsä ja maistajilla omat mielitäytteensä, kuten vaikkapa Pohjois-Savon vuoden 2024 kalamiehellä, Vesa Lapilla!

          
Muurinpohjalettu saa avotulesta makuunsa paahteisuutta ja vivahteikkuutta.

          

”Mä seuduilla näillä oon tunnettu kalamies”. Vesa Lappi, Pohjois-Savon Vuoden 2024 Kalamies tiedetään todellisena vapaa-ajan kalamiehenä vailla vertaa, ja ennen kaikkea Kala-Lapin omistajana, sekä tuotteiden tinkimättömänä kehittäjänä. Vaan ei ruoanlaittokaan ole Vesalle vierasta, päinvastoin tosi kalamies hallitsee myös saalinsa käsittelyn aina ruonlaittoon asti! Tässä valmistuu Lapin Legendasta täyte muurinpohjaletulle, jota Vesa hieman tuunaa, lisäten Kylmä- ja Tulisavulohta, sekä hieman sinappikurkkusalaattia!

Yläsavolaiset muurinpohjaletut
1 l maitoa
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
3 dl ohrajauhoja
1 tl suolaa
voita paistamiseen
 
Jauhot turvotetaan maidossa 1-2 tunnin ajan. Lisätään kevyesti vatkatut munat ja suola. Kuumenna lettupannu kuumaksi ja paista letut suuriksi ja pitsimäisen ohuiksi. Tarjoa muurinpohjaletut suolaisilla tai makeilla täytteillä.

          
Lettu taittuu moneen muotoon, jossa tasainen edustaa ranskalaista ja pyöreä suomalaista perinnettä. Nautinnon kruunaa letun ja sen täytteen täyteläinen makukokonaisuus.
 
          

Muurinpohjalettu saa makukumppaneikseen laadukkaat herkut, Lapin Legenda lämminsavukirjolohitartarin, espanjalaisen Cavan, italialaisen Proseccon ja ranskalaisen Crémantin.

          

Viinilasillinen:
Masia Salat Cava Brut Organic.
Espanja, Katalonia. Macabeo, Xarel-lo, Parellada. Alko 914895. Hinta 14,59.
Vaaleankeltainen, tuoksu hedelmäinen, maku kuiva (7 g/l), hapokas (5.6 g/l), mineraalinen, pirteä. Luomu, vegaani.

Kylie Minogue Rosé Prosecco Extra Dry. Italia,Veneto2022. Glera,Pinot Noir. Alko 924958. Hinta 19,58. Vegaani.
Vaaleanpunainen, tuoksu marjaisa, maku kuiva (12 g/l), keskihapokas (5.3 g/l), sitruksinen ja pirteän hedelmäinen.

Bestheim Grand Prestige Crémant d'Alsace Brut.
Ranska, Alsace 2019. Pinot Blanc. Alko 917397. Hinta 24,99.
Vaaleankeltainen, tuoksu limettinen, maku erittäin kuiva (7 g/l), hapokas (7,3 g/l), pähkinäinen, vivahteikas, raikas.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
www.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti