Pannukakku on hyvää ja hyvän parasta

Yksinkertaiset asiat ovat monesti parasta. Pannukakustakin löytyy makua ja vivahteikkuutta.

Kaksi pientä asiaa antavat pannukakulle oman makulisänsä. Ensimmäisenä on ternimaito, jota saadaan lehmästä heti poikimisen jälkeen muutaman lypsykerran aikana. Maito on voimakkaan keltaista, rasvaista ja paksua, se sisältää proteiineja, kivennäisaineita sekä vitamiineja, antaen pannukakulle oman hienon makunsa. Toinen liittyy pannukakun paistamiseen, jossa pohjan paahteisuuden taustalla on mummon käytännöllinen ohje sulattaa paistopaperilla ensin nokare voita ja ruskistaa sitä hieman ennen pannukakkutaikinan lisäämistä ja paistamista.


          
Pannukakussa on paahteisuutta, täyteläisyyttä sekä omaa pannukakkumaista, kupruilevaa rakennetta.


Pannukakku:
0,5l ternimaitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
suolaa
voita


Vatkaa kananmuna kulhoon ja lisää sekaan juustomaito, vispaa joukkoon jauhot ja mausta suolalla. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Laita leivinpaperi uunipellin pohjalle ja laita nokare voita leivinpaperille. Nosta uunipelti hetkeksi uuniin, niin että voi sulaa pohjalle. Kaada pannukakkutaikina pellille. Paista pannukakkua uunin keskiosassa 225 asteessa 15 minuuttia, alenna uunin lämpötila 200 asteeseen ja paista vajaa 15 minuuttia, kunnes paistos on saanut kauniin ruskeahko värin.

 

          
Pannukakku ja mansikkahillo on yksinkertaisuuden ylistys ja maistuva makupala.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
ww.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti