Mustikkakukko vanhan ajan vaniljakastikkeen kera

Uunissa paistettu mustikkapaistos on paitsi ihanan makuista, niin myös terveellistä. Mustikoissa on runsaasti vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja, ja niiden on todettu estävän ja parantavan tulehduksia sekä vähentävän kiputiloja. Itse tehty vaniljakastíke on vaivan väärti, sillä se päihittää valmiskastikkeet mennen tullen.

          
Mustikkakukko eli rättänä kypsyy uunissa meheväksi ja saa kuoreensa paahteisen maun sekä kauniin ruskean värin. Täyteläinen vaniljakastike sopii hienosti sen seuraksi.

Mustikkakukko :
kuoritaikina:
250 g voita
0,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
3 dl ruisjauhoja
1,5 dl ohrajauhoja
Sekoita kuivat aineet kulhossa, ja painele puukauhalla joukkoon huoneenlämpöinen voi. Voitele vähintään 1,5 litran pyöreähkö uunivuoka. Painele jauhotetuin sormin ¾ kuoritaikinasta paistoastian pohjalle ja reunoille.

täyte:
1 l mustikoita
0,5 dl sokeria
1,5 rkl perunajauhoja
Sekoita mustikoista, perunajauhoista sekä sokerista täyte, ja kaada se vuokaan. Valmista lopusta taikinasta pyöreä levy kanneksi mustikoiden päälle. Valmis ruisvoitaikina nopeuttaa ruoan tekemistä.
Paista mustikkakukkoa 175-asteisessa uunissa noin 1-2 tuntia. Mikäli paistos ei saa riittävästi väriä, nosta lämpötila paistamisen lopuksi muutamaksi minuutiksi 225 asteeseen. Anna kukon jäähtyä hieman ennen tarjoilua. Tarjoa mustikkakukon kanssa vaniljakastiketta, kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä.

          
Vaniljakastike:
½ vaniljatankoa
2 dl ruokakermaa
2 kananmunankeltuaista
0,5 dl sokeria
2 tl maissitärkkelystä (Maizena)
Viillä vaniljatanko pitkittäin halki. Laita se kerman kanssa paksupohjaiseen kattilaan. Kuumenna ja anna kiehua hiljalleen muutaman minuutin. Anna seoksen hieman jäähtyä ja poista vaniljatanko. Sekoita joukkoon keltuaiset, sokeri ja maissitärkkelys (sekoitettuna tilkkaan kylmään vettä). Kuumenna kastiketta varovasti koko ajan sekoittaen. Älä anna kiehua. Kaada kastike tarjoiluastiaan ja anna jäähtyä.

          
Aromikkaissa mustikkaviineissä on monivivahteisuutta ja pehmeää makeutta, jotka käyvät hyvin yhteen marjaisan jälkiruokapaistoksen kanssa.

Viinilasillinen:
Chymos Mustikka Väkevä Marjaviini.
Alko 356917. Hinta 12,29. Vegaani.
Violetti, tuoksu kukkainen ja maku makea (160 g/l), hapokas (6.1 g/l), mustikkainen, pehmeä.

Lapponia Mustikka. Suomi. Alko 288116. Hinta 15,99. Marjalikööri.
Runsaanpunainen, tuoksu mustikkainen ja maku makea (310 g/l), keskitäyteläinen, marjahilloinen sekä pehmeä.

Teksti ja kuvat: Heikki Remes
www.viinimies.com


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti