Rantakala kuuluu kesää

Kesäinen, verkkorannassa ulkotulella valmistettu ja saman tien nautittu kalakeitto on kokonaisvaltainen elämys. Kalan lisäksi keiton tekeminen, elävä nuotiotuli sen savuisuus, kiireettömyys ja ympäröivä luonto tarjoavat miellyttävän kokemuksen. Perinteisessä rantakalassa pienet saaliskalat, tavallisimmin muikku, ovat pääosassa, mutta muutkin kalat kelpaavat. Esillepano ja ruoan nauttiminen on käytännönläheistä; ruoka puhuu ja maistuu puolestaan.

          
Rantakalan tausta on perinteissä, sillä varsinkin yökalalla ollessa oli tapana valmistaa rantakalakeitto. Kalastamisen välillä rantakala tarjosi mukavaa tekemistä ja yksinkertaista, maistuvaa ravintoa.

          
Haavillinen tuoreita muikkuja kesätroolista riittää hyvin rantakalan tekoon isollekin porukalle.

          
Rantakala on kalakeitto jossa kala on pääosassa, yrtit ja mausteet täydentävät makukokonaisuutta.
Rantakala ja ruisleipä on perinteinen ruoka, joka maistuu parhaiten ulkona nuotiotulen äärellä.

Rantakala, 4 annosta:
noin 800 g muikkuja
2 pientä sipulia
60 g voita
8─10 maustepippuria
2 tl suolaa
tilliä
vettä

Perkaa ja huuhtele kalat nopeasti kylmällä vedellä. Kuori ja leikkaa sipulit renkaiksi. Sulata voi padan pohjalla, lado muikut ja sipulit kerroksittain pataan. Lisää väliin pippurit ja suola. Kaada vettä päälle niin, että kalat juuri ja juuri peittyvät. Anna keitoksen hautua hiljalleen avotulella vajaan tunnin ajan. Älä nostele kaloja keitettäessä, jotta ne pysyvät kokonaisina. Lisää pataan lopuksi tuoretta tilliä ja tarkista maku. Nauti rantakala perinteisesti kastamalla ruisleipää kalaliemeen.

           
Riesling-viinit ovat kesäinen sekä raikas tuulahdus ja makuelämys, jossa kesän olemus on aistittavissa. Rieslingin kukkainen/marjainen tuoksu sekä hapokkuus tasapainottavat rantakalan pehmeyttä ja yrttisyyttä. Matala-alkoholiset viinit tuovat mukavaa eloisuutta ja keveää makeutta rantakalan makumaailmaan.

Viinilasillinen:
Moselland Riesling Kabinett.
Saksa, Mosel 2022. Alko 7655. Hinta 9,98. Alkoholi 8 %.
Vaaleankeltainen, tuoksu raparperinen, maku puolimakea (35 g/l), hapokas (7,8 g/l), hennon yrrttinen.

Moselland Ars Vitis Riesling. Saksa, Mosel 2022. Alko 505537. Hinta 10,78. Alkoholi 8 %.
Vaaleankeltainen, tuoksu viheromenainen, maku puolimakea (40 g/l), hapokas (7 g/l), hennon kukkainen, pirteä.

Teksti: Heikki Remes
Kuvat: Eeva Remes
www.viinimies.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti